• Vastuullisuusraportti on mahdollisuus toteuttaa entistä läpinäkyvämpää seuratoimintaa

    Vastuullisuusraportista tai kestävyysraportissa puhuttaessa, puhumme kestävästä kehityksestä, emmekä valmiista lopputuloksesta. Kaikki toiminta aiheuttaa väistämättä jonkinlaisia negatiivisia ympäristövaikutuksia – olipa kyse sitten yritysten toiminnasta tai urheiluseurojen järjestämistä tapahtumista. Ympäristövastuun kehittämisessä tavoite on ennen kaikkea minimoida negatiivisia vaikutuksia (do no significant harm). Tärkeintä on, että vastuullista toimintaa on päätetty lähteä toteuttamaan tavoitteellisesti ja vapaaehtoisesti.

    Vastuullisuus voi olla seuroille vetovoimatekijä

    Olen nähnyt läheltä urheiluseurojen toimintaa  ja tapahtumia ja huomannut ilokseni, että etenkin sosiaaliseen vastuuseen liittyviä asioita on tunnistettu seuratoiminnassa jo vuosikymmeniä.

    Monet kilpailutapahtumat ovat niin laadukkaalla ja korkealla tasolla, että vastuullisuusraportti on oikeastaan todellinen mahdollisuus kertoa suurelle yleisölle ja sidosryhmille, siitä todella isosta työstä, mitä urheilu-tapahtumien kulisseissa tehdään, antaa työlle mittakaavaa ja samalla kutsua mukaan.

    Jukola-vastuullisuusraportti

    Aloittaessamme tammikuussa yhteistyötä Lakia-Jukolan 2024 vastuullisuusohjelman ja -raportin parissa, tämä tuli monta kertaa mieleeni: Raportti on järjestäjäseuroille Lapuan Virkiälle ja Kauhavan Wisalle hieno mahdollisuus kertoa monia tärkeitä asioita osallistujille, toimitsijoille, suurelle yleisölle ja yhteistyökumppaneille. Vastuullinen seuratyö ja vastuullisesti toteutettu suurtapahtuman järjestäminen ansaitsevat tulla nähdyksi. Lakia-Jukolan pääosin talkoovoimin toteutetut järjestelyt ovat kestäneet jo vuosia.

    Lakia-Jukola osallistaa

    Vaikka Lakia-Jukolan vastuullisuusohjelman kirjaukset ja raportti eivät ole vielä valmiita, Lakia-Jukola on rohkeasti julkaissut keskeneräisen työn. Sen avulla osallistetaan eri sidosryhmiä vastuullisuustyöhön ja kerätään kehitysehdotuksia jo varhaisessa vaiheessa järjestelyitä.

    Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jukka-Pekka Sorviston mukaan Lakia-Jukola jatkaa edellisvuonna Porvoossa järjestetyn Hiiliviisaan Jukolan jalanjälkiä. Etelä-Pohjanmaalla halutaan kehittää suunnistustapahtuman vastuullisuutta edelleen ja huomioida vastuullisuusasioita entistä monipuolisemmin. Lue koko uutinen Jukola-Lakian verkkosivuilta.

    Tästä linkistä voit seurata Lakia-Jukolan vastuullisuusraportin edistymistä.

  • Vastuullisuusraportti ja kestävyysraportti – mitä eroa?

    Paljastetaan heti alkuun: molemmilla termeillä tarkoitetaan käytännössä samaa asiaa, eli raporttia, jossa kerrotaan yrityksen toimista ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi ja hallinnollisista velvoitteista huolehtimiseksi. Näistä osa-alueista puhutaan usein lyhenteellä ESG (environment, social, governance).

    Mitä nämä termit oikeastaan tarkoittavat?

    Tehdään lyhyt katsaus historiaan ja akatemiaan.

    Yritysvastuun juurien voidaan ajatella johtavan toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Silloin useita yhteiskunnallisia aiheita, kuten naisten asemaa ja työntekijöiden oikeuksia, alettiin nostaa esiin. Myös useat ympäristö- ja yhteiskunnalliset liikkeet aloittivat toimintansa. Kuluttajat alkoivat kohdistaa vaatimuksia myös suoraan yrityksiin. Termi ’corporate social responsibility (CSR)’, yrityksen yhteiskuntavastuullisuus, alkoikin esiintyä akateemisessa tutkimuksessa 1950-luvulla ja yleistyi 1960-luvulle tultaessa. Aluksi vastuullisuudella (engl. responsibility) on siis viitattu erityisesti yhteiskunnallisiin asioihin.

    Termi ’kestävyys’ (engl. sustainability) puolestaan on johdettu termistä ’kestävä kehitys’ (engl. sustainable development). Kestävällä kehityksellä viitataan sellaiseen toimintaan, joka tähtää elämän kestävyyteen; siihen, että me tällä hetkellä maapallolla toimivat ihmiset emme toimisi tulevien sukupolvien elämän edellytysten kustannuksella. Kestävän kehityksen tarkoituksena on siis säilyttää ja edistää niin ympäristöllisiä, sosiaalisia kuin taloudellisia näkökulmia. Hyvä esimerkki kestävästä kehityksestä on YK:n Agenda 2030, jossa on nimetty 17 kestävän kehityksen tavoitetta. Kestävän kehityksen juuret ovat YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa vuodelta 2002. Kokouksessa määriteltiin, että kestävä kehitys perustuu ympäristö-, sosiaaliseen ja taloudelliseen ”pilariin”. Nykyään sanan ’taloudellinen’ sijasta tosin käytetään usein sanaa ’hallinnollinen’, erityisesti yrityksistä puhuttaessa.

    Vastuullisuus juontaa siis juurensa erityisesti yritysten pyrkimyksiin toimia hyvin, ja kestävyys on ikään kuin yhteiskunnallinen tai poliittinen versio tästä. Molemmat tarkoittavat kuitenkin käytännössä samaa asiaa. Nykykehitys osoittaa, että yritykset toimivat yhä enenevissä määrin ”yhteiskunnallisella kentällä” ja ovat merkittäviä ja vaikuttavia vastuullisuus-/kestävyysasioiden edistäjiä. Tämä lienee yksi syy siihen, miksi nykyään myös yritysmaailmassa on päädytty käyttämään myös kestävyys-termiä.

    Kumpaa termiä kannattaisi käyttää?

    Termien käytön tulevaisuus vaikuttaa varsin selkeältä. EU:n Corporate Sustainability Reporting Directive (CSRD) on suomennettu yritysten kestävyysraportointidirektiiviksi. Myös European

    Sustainability Reporting Standards (ESRS) on suomennettu kestävyysraportointistandardeiksi, eikä termiä ’vastuullisuus’ ole juurikaan standardeissa käytetty. On siis melko varmaa, että etenkin CSRD-raportointivelvolliset yritykset tulevat suosimaan raporteissaan kestävyysraportti-nimeä. Odotettavissa on, että nimen käyttö valuu niillekin, joita raportointivelvoitteet eivät varsinaisesti koske.
    Jos siis haluat olla aallonharjalla ja edistyksen etunenässä, anna raportillesi nimeksi ’kestävyysraportti’. Nimen ’vastuullisuusraportti’ käytössä ei kuitenkaan ole mitään väärää – voisi jopa sanoa, että se on nimenä helpommin ymmärrettävä kuin ’kestävyysraportti’. Siitä ei ole kuitenkaan kovin kauan, kun kestävyys tarkoitti vain esimerkiksi hyvää juoksukuntoa tai raudanlujaa materiaalia.
    Lähteet

    1. Carroll, A. B. (2015). Corporate social responsibility: The centerpiece of competing and complementary frameworks. Organizational Dynamics, 44, 87–96. https://doi.org/10.1016/j.orgdyn.2015.02.002
    2. United Nations. (2002). Report of the World Summit on Sustainable Development, Johannesburg, South Africa, 26 August – 4 September 2002. United Nations. https://digitallibrary.un.org/record/478154#record-files-collapse-header
  • Vastuullisuusohjelman yhdistäminen yrityksen muihin johtamis­järjestelmiin kuten ISO 9001, ISO 14001 ja ISO 45001

    Monessa yrityksessä suunnitellaan parhaillaan vastuullisuusraportoinnin aloittamista ja koostamista, jota edellyttävät yhä enemmän eri sidosryhmät, etenkin asiakkaat ja rahoittajat kuin direktiivitkin (CSRD, ESRS, SFRD, EU-Taksonomia). Muutama seikka olisi hyvä ottaa huomioon ennen kuin tuumaan tartutaan.

    Tehokas ja pidemmän päälle tuloksia tuova vastuullisuusraportointi perustuu vastuullisuusohjelmaan. Vastuullisuusraportin voi toki koostaa ilman varsinaista vastuullisuusohjelmaa, mutta näin tehtynä aikaa ja resursseja kuluu tiedon keräämiseen ja koostamiseen paljon, mikä on poissa varsinaisesta toiminnan johtamisesta ja kehittämisestä vastuullisempaan suuntaan.

    Vastuullisuus vaatii hyvää johtamista

    Usein yrityksillä, joilla on tarpeita laatia vastuullisuusohjelma, edellytetään myös standardien noudattamista johtamisessaan. Hyvä vastuullisuusohjelma sisältää samoja asioita kuin mikä tahansa hyvä johtamisjärjestelmä, joka noudattaa esimerkiksi ISO 9001, ISO 14001, ISO 45001 tai jotain muuta tunnettua johtamisjärjestelmästandardia. Itse asiassa vastuullisuusohjelmasta muodostuu yrityksen johtamisjärjestelmän kehyksen, jonka sisällä eri standardien vaatimukset kannattaa yhdistää ja huomioida päällekkäisen työn välttämiseksi.

    Yhteistä niin vastuullisuusohjelman kuin standardien vaatimuksissa ovat seuraavat vaiheet:

    • Yrityksen toiminnan kuvaaminen yleisesti ja prosessien avaaminen
    • Toimintaympäristön analysointi, sidosryhmien vaatimusten tunnistaminen ja toiminnalle olennaisten asioiden selvittäminen
    • Politiikkojen asettaminen, esimerkiksi ympäristöpolitiikka, laatupolitiikka tai Code of Conduct
    • Tavoitteiden johtaminen politiikoista
    • Mittaamisen ja seurannan suunnittelu ja toteuttaminen tavoitteille
    • Riskien ja mahdollisuuksien tunnistaminen ja huomiointi
    • Viestinnän suunnittelu ja toteuttaminen
    • Tulosten koostaminen ja raportointi

    Viimeisissä johtamisjärjestelmän kehittämisprojekteissa asiakkaiden parissa olemme lähes kaikissa yhdistäneet niin ISO 9001, ISO 14001 ja 45001 standardien vaatimukset kuin CSRD:n ja ESRS-standardien vaatimukset. Nämä yhdessä yhtenä kokonaisuutena hallittava vastuullisuusohjelma ja johtamisjärjestelmänä säästää aikaa ja resursseja niin laadinnassa kuin raportoinnissa.

    Vastuullisuustyö kaikkien ulottuville

    Hyvin tehty johtamisjärjestelmä kääntyy myös vaivatta vastuullisuusraportoinnin tarpeisiin ja nopeutta sitä. Tämä ajatus johtamisjärjestelmän vaatimusten yhdistämisestä (CSRD, ESRS, ISO 9001, ISO 14001, ISO 45001) ja ylipäätään mahdollistamisessa isojen yritysten lisäksi pienillä resursseilla pelaaville pienemmille yrityksille on ollut tavoitteenamme ShowYourSustainability.com -palvelun kehittämisessä.

  • Onko vastuullisuus vain lisää EU-byrokratiaa?

    Teen töitä ulkoistettuna laatupäällikkönä usealle yritykselle. Laadin lisäksi yrityksille laatu-, ympäristö- ja työturvallisuusjärjestelmiä.

    Olen saanut tehdä töitä vastuullisuusasioissa muutaman pitkäaikaisen asiakkaani kanssa. Kerron tässä kokemuksiani vastuullisuusasioiden ja ESG-raportoinnin osalta.

    Rehellisyys, realismi ja merkittävyys

    Media teki juttuja 2023 keväällä siitä, että usea yritykset sotkeutuvat vastuullisuusraportoinneissaan viherpesuun. Raportoidaan epäoleellisia asioita, jotta saadaan näyttämään vastuullisuus kauniiden kuvien kera paremmalta kuin se onkaan.

    Minun tuoreissa asiakasjutuissa olemme olleet umpirehellisiä ja realistisia. Yksi vastuullisuusohjelma on kaksoisolennaisuuden määrittäminen. Simppelisti kuvaten se tarkoittaa ulkopuolelta tulevien velvoitteiden määrittämistä. Eli mikä ulkopuolelta tuleva vaikuttaa meidän toimintaan: kansallinen lainsäädäntö, EU:n säätely, kohoavat asiakasvaatimukset, uudet tuotevaatimukset.

    Toinen kulma kaksoisolennaisuutta on se juttu, johon meidän omalla toiminnalla on vaikutusta. Kuinka voimme vaikuttaa esimerkiksi ympäristöasioihin? Tällä rastilla tärkeää on osata määritellä asioiden merkittävyys.

    Työskentelytapa ja tuumaustauot

    Työskentelytapana on ollut napakat kahden tunnin Teams-istunnot. Usein ennen istuntoja on ollut muutama rasti kotitehtävänä.

    Istunnoissa itselleni mielenkiintoisinta on ollut sosiaalisen vastuullisuuden asiat. Pienemmät perheomisteiset yhtiöt ovat usein jo lähtökohtaisesti reiluja työnantajia.

    Teams-istunnoissa on avoimesti mietitty tapoja ja keinoja tukea mm. uralla etenemistä, vieraskielisten työntekijöiden asioita ja työssä jaksamista.

    Minulle loistavana työparina on toiminut Susanna Kumpulainen. Olemme kimpassa sekä haastaneet että tukeneet asiakkaitamme.

    Ei ole yhtä totuutta ja joskus on hyvä vähän väitelläkin eri näkökulmista. Ja tehdä harkiten päätöksiä, joihin on valmis sitoutumaan.

    Napakoiden nettikokousten avulla olemme muutamassa päivässä laatineet pk-yritykselle ensimmäisen vastuullisuusohjelman.

    Ohjelmiston hyödyntäminen

    Olemme hyödyntäneet vastuullisuusohjelman laadinnassa ja raportoinnissa ShowYourSustainability -palvelua. Se opastaa ja nopeuttaa vastuullisuustyön dokumentointia.

    ShowYourSustainability -palvelun avulla voidaan joustavasti kerätä kyselyiden avulla vastuullisuustiedot myös alihankkijoilta ja kumppaneilta.

    Kun vastuullisuusohjelma on valmis, niin raportti on läpinäkyvästi ja reaaliajassa esillä yrityksen nettisivuilla.

    Mikä on ESG?

    Vastuullisuus jaotellaan yleensä kolmeen osa-alueeseen: ympäristövastuu, sosiaalinen vastuu ja hallinnollinen vastuu. Näistä käytetään lyhennettä ESG (Environmental, Social, Governance).

    Ympäristövastuullisuus

    Ympäristövastuullisuus on ehkä näkyvin osa vastuullisuutta. Se sisältää toimet, joilla pyritään vähentämään toiminnan negatiivisia ympäristövaikutuksia. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi energiatehokkuuden parantamista, kestävien materiaalien käyttöä tai hiilijalanjäljen pienentämistä.

    Ympäristövastuullisuus on tärkeää planeettamme suojelemisen lisäksi myös siksi, että yhä useampi kuluttaja ja sidosryhmä arvostaa ympäristötietoisia yrityksiä.

    Sosiaalinen vastuullisuus

    Sosiaalinen vastuullisuus tarkoittaa ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin edistämistä. Tämä voi ilmetä työntekijöiden oikeudenmukaisena kohteluna, työturvallisuuden takaamisena ja monimuotoisuuden edistämisenä työpaikalla.

    Yritysten sosiaalinen vastuullisuus näkyy myös yhteisöllisessä osallistumisessa, kuten hyväntekeväisyystoiminnassa tai paikallisten hankkeiden tukemisessa.

    Vastuullisuuden integrointi liiketoimintaan

    Vastuullisuuden integroinnissa liiketoimintaan ei ole enää valinnanvaraa, vaan se on välttämätöntä. Asiakkaat ja sidosryhmät vaativat sitä, ja yhä useammat sijoittajat arvioivat yrityksiä niiden vastuullisuuden perusteella.

    Tämä tarkoittaa, että vastuullisuuden tulisi olla osa yrityksen strategiaa, kulttuuria ja päivittäistä toimintaa.

    Lopuksi

    Edesmennyt presidentti Mauno Koivisto tapasi sanoa, että ”tärkeintä ei ole päämäärä, vaan jatkuva liike”.

    Vastuullisuus on matka, ei määränpää. Se vaatii jatkuvaa sitoutumista, arviointia ja kehittämistä.

  • Vastuullisuus on muutakin kuin hiilijalanjäljen mittaamista

    Hiilijalanjäljestä puhutaan nyt paljon. Hiilijalanjälki on termi, jolla kuvataan tuotteen, palvelun tai esimerkiksi yritystoiminnan aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.
    Kasvihuonekaasut ovat kaasuja, jotka imevät itseensä lämpöenergiaa ja näin aiheuttavat ilmakehän lämpenemistä. Yleisimpiin kasvihuonekaasuihin kuuluvat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) sekä dityppioksidi (N2O). Arkikielessä kasvihuonekaasupäästöistä puhutaan usein hiilipäästöinä tai hiilijalanjälkenä.

    Helposti saa sellaisen vaikutelman, että yritystoiminnan vastuullisuutta mitataan vain hiilijalanjäljellä. EU:n lähestyvän CSRD (Corporate Sustainability Reporting Directive)-direktiivin ESRS (European Sustainability Reporting Standards)-raportointistandardeissa yrityksen kasvihuonekaasupäästöjen mittaus ja raportointi ovat kuitenkin vain yksi osa-alue yhdestä ympäristöaiheisesta standardista, joita on yhteensä viisi.
    Ympäristöaiheisten standardien lisäksi ESRS-vastuullisuusraportointistandardeihin kuuluu myös neljä sosiaalisten aiheiden standardia ja yksi hallinnollisten aiheiden standardi. Näihin kolmeen vastuullisuuden osa-alueeseen viitataan usein lyhenteellä ESG (environment, social, governance).

    Ei siis pidä tuudittautua siihen, että hiilijalanjäljen mittaamisella vastuullisuusasiat olisivat kuitattu.

    Miksi sitten hiilijalanjälki on saanut niin ison roolin, kun puhutaan vastuullisuudesta? Sitä ei voi kiistää, etteikö hiilipäästöillä olisi suuri vaikutus ilmastonmuutoksen etenemisellä niiden lämpöä talteen ottavan ominaisuuden vuoksi.

    Vastuullisuus on harvoin mitattavissa numeerisin menetelmin, mutta hiilijalanjälki on eräs näistä numeerisesti mitattavista vastuullisuuden mittareista.
    Varmasti juuri numeerisuuden mahdollistama helppo vertailtavuus ja tietynlainen absoluuttisuus ovat tehneet hiilijalanjäljestä suositun tavan mitata ja hahmottaa vastuullisuutta.

    Ongelmaksi kuitenkin muodostuu hiilijalanjäljen mittaamisen moniulotteisuus, jonka vuoksi eri toimijoiden tai eri tuotteiden hiilijalanjäljet eivät ole kovin hyvin verrattavissa keskenään.
    Hiilijalanjäljen laskennassa käytettävät kertoimet ja laskentamenetelmät ovat vaihtelevia, eikä tuoretta kerrointietoa ole aina saatavissa.

    Hiilijalanjälki kuitenkin näyttää oikeita suuntaviivoja toimijan tai tuotteen ilmastokuormituksesta, mutta ainoaksi vastuullisuuden mittariksi se ei sovi. Jos siis haluaa kokonaisvaltaisen kuvan toimijan tai tuotteen vastuullisuudesta, ei kannata unohtua tuijottamaan pelkästään hiilijalanjälkeä vaan ottaa huomioon myös muut vastuullisuuden osa-alueet.

    ShowYourSustainability-palvelu (kotoisammin SYS) kattaa kaikki vastuullisuuden osa-alueet. SYSissä otetaan huomioon niin laadullinen kuin määrällinenkin tieto.

    Laadullista tietoa ovat esimerkiksi toiminnan olennaiset vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan, vastuullisuustavoitteet sekä vastuullisuustoimiin liittyvät riskit ja mahdollisuudet. Määrällistä tietoa puolestaan ovat esimerkiksi hiilijalanjälki, energiankulutus, vedenkulutus ja kierrätysaste.

    Vastuullisuus on iso pala purtavaksi eikä sitä voi niellä purematta. Siksi vastuullisuuden eteen tehtävä työ on parempi aloittaa pienissä palasissa ennemmin kuin kiireessä hosuen myöhemmin.